Ovi Rivoon tiedote:
OVI RIVOON
Ars Auttoisten kevätnäyttely avoinna 8.3.-1.5.2011
Maalauksia, veistoksia, installaatioita, valokuvia, muotoilua ja runoja teemasta sukupuoli ja erotiikka.
Ensin oli sanat tunteille. Rumalla käsialalla monenkirjavat lyijykynän viivasilput patjanaluskirjassa ja säntillisesti lajiteltuina lasipurkkeihin hapertuneisiin nahkamatkalaukkuihin kellareissa. Ikkunan takaa avautui maisema jota kuvitella maalaukseksi ja joskus saattoi pujottaa kädet toisen hihanrei´istä ihoa pitkin aina kyynärtaipeeseen saakka. Sitten yksinpuhelun keskeytti koputuspalvelu ja kokolattiamatolla lepäsi tarjottimella kutsu koota Ars Auttoisten kevätnäyttely omien halujemme mukaan. Olimme avoimesti otettuja. Kukkakin oli vasta nupullaan, siitä voisi iloita vielä kauan.
Päätimme näyttelyn teeman olevan luonnollisesti sukupuoli ja erotiikka. Teemallisuus, joka on jokaiselle ihmiselle välttämättä aina akuutti ja omakohtainen. Kuulemme usein puhuttavan mies- ja naistaiteesta, tyttöilystä ja poikamaisuudesta. Me tahdoimme koota näyttelyn, jonka yhteisenä nimittäjänä olisi mikä tahansa sukupuoli ja sen eroottisen ilmaisemisen käsitteleminen sukupuolesta ja eroottisen asenteen ilmaisemisen tavoista piittaamatta.
Rivo, frivol, frivole; häpeämätön, röyhkeä; frivolus mitätön, merkityksetön; friãre repiä hajalle; fricãre hangata, ehkä porata.
Valitsimme mukaan kutsuttavat taiteilijat taiteen tekijöinä poimimatta näyttelyyn tiettyjä jo olemassa olevia teoksia tai tekijöitä heidän aiemman tuotannon aihemaailman perusteella. Meitä kiinnosti se, mitä keskenään hyvin erilaiset mukaan kutsutut taiteilijat paljastaisivat tai peittäisivät. Millä tavoin sukupuolisuus ja eroottisuus teoksessa voisi ilmetä? Missä se sijaitsee: itse tekemisessä, lopputuloksessa vai jossakin muualla, ehkä vain jonkinlaisena värinänä, joka pakenee sanallista määrittelyä? Halusimme hämmästellä.
Valtaosa näyttelyn teoksista on toteutettu varta vasten Ovi Rivoon näyttelyyn. Osa taiteilijoista on myös valinnut tuotannostaan teoksen tai teoksia, joilla ovat halunneet kommentoida annettua aihepiiriä. Olemme toivoneet näyttelykokonaisuuden korostavan inhimillistä mittakaavaa siten, että osallistuvien taiteilijoiden tulokulma olisi omakohtainen ja nojaisi yksityisiin kokemuksiin ja näkemyksiin. Emme ole edellyttäneet mitään. Emme ole sensuroineet, emmekä lietsoneet. Haluamme esitellä sukupuolisuuden ja erotiikan monimuotoisuutta, sen yllättäviä, lähes huomaamattomiakin piirteitä. Halkeamia, joista se yhtälailla odottamatta kuin houkuteltuna ja luvansaaneena puskee esiin ujona ja hauraana tai täydellä kapasiteetillaan.
Näyttelyn taiteilijat ovat:
Andy Best & Merja Puustinen
Ari Björn
Maija Helasvuo
Juha Arvid Helminen
Anni Henriksson
Reima Juhani Hirvonen
Anton Annala & Olli Hirvonen
Jussi Kalliokoski
Sakari Kannosto
Miss Kompro
Juha Kuosmanen
Kati Nulpponen
Liisa Pesonen
Anna Rikkinen
Janne Räisänen
Anni Sumari
Pekka Syrjälä
Essi Tammimaa
Nick Tulinen
Taide- & Muotoilukeskus Ars Auttoinen on aloittanut näyttelytoimintansa kesällä 2009. Näyttelyissämme tuodaan esille visuaalisesti vaikuttavia teoksia, sekä esitetään muotoilun uniikkiteoksia yhdenvertaisena kuvataiteen rinnalla. Toiminnastamme rakennetaan ympärivuotista, mutta pääpaino on kesänäyttelyissä. Taide- & Muotoilukeskus Ars Auttoinen on muotoilijoiden Teemu Salosen ja Kati Joen perustama sekä ylläpitämä riippumaton taidekeskus. Kaikki näyttelymme ovat kutsunäyttelyitä. Näyttelyiden tunnelmaa täydentävät viihtyisä kahvila ja
Näyttely on avoinna yleisölle 8.3. – 1.5.2011
ke - su klo 12 – 18
liput: aikuiset 6 €, eläkeläiset 5 €, opiskelijat 4 €, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi aikuisen seurassa.
Tervetuloa!
Ystävällisin terveisin,
Teemu Salonen
toiminnanjohtaja
Taide & Muotoilukeskus Ars Auttoinen
Keinuhongantie 17,
17610 Auttoinen
puhelin: 044 - 277 2997 tai 045 - 128 3376
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
www.auttoinen.fi